Go to content

EVVO lumikengät testissä

Lommoltunturin parkkipaikka 28.11.2020, kello vähän vajaa 11. Pakkasta muutama aste ja kaikkialla täysin valkoista. Lunta satelee hiljalleen ja taivas on pilvessä. Tarkoitus olisi kiivetä Lommolin päälle ja ihailla auringonpaistetta vielä hetken ennen kaamoksen tuloa. Ei tuulevirettäkään ja ilma on täynnä happea. Loistava päivä ulkoiluun!

Testiretkelle oli ilmoittautunut kaksi henkeä, joista kumpikaan ei ollut nähnyt EVVOja aiemmin. Lisäksi vierestä tekee lähtöään omalle retkelleen toinen seurue, jotka ottavat auton peräkopista omia, perinteisiä metallikehyksisiä, lumikenkiään ja kysyvät pääsekö lumikengillä vielä kävelemään. - Pääsee juu, muttei noilla, vastaan ja nostan samalla EVVOt ilmaan. Näillä pääsee! 

Puemme lumikengät jalkaan, otamme sauvat käteen ja lähdemme kävelemään Lommolin laitaa kulkevaa Pallas-Rauhala väliä, joka on osa Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Hetta-Pallas-Ylläs vaellusreittiä. Polkua on kävelty paljon ja maassa oleva noin reilun viiden sentin lumikerros on tallaantunut leveäksi väyläksi. Juurakot ja kivet näkyvät paikoin polulla, ja väistelen aluksi niitä samoin kuin normaalikenkien kanssa kävellessä. Sitten tajuan, että ei minun tarvitsekaan niin tehdä. Näillä kengillähän voi kävellä loistavasti myös epätasaisella ilman, että olen ongelmissa! Samalla mieleen häivähtää muisto kerrasta, kun olin samanlaisessa maastossa todistamassa eräiden ulkomaisten matkaajien marssia perinteisten metallisten lumikenkien kanssa. Sillä kerralla tunsin pientä sääliä sekä lumikenkäilijöitä kohtaan, kun koittavat taiteilla leveiden ja taipumattomien lumikenkien kanssa pystyssa, ja suuremmin suru oli kyseisten lumikenkien vuokraajan puolella. Saikohan hän yhtään paria ehjänä takaisin?

Nousemme polkua pitkin niin ylös, kuin se nousee ja kun polku lähtee taas hieman laskeutumaan alaspäin, vaihdamme umpihankireitille. Nousemme jyrkästi ja kokeilemme, onko lumikengissä pitoa. Perinteisissä lumikengissä on monessa mallissa päkiän alla metalliharppu, jonka avulla pääsee vaikka pystysuoraan, mutta näistä kengistä se puuttuu ja pito loppuu siinä kohtaa, kun lumikerroksen alla on tuulenpieksämä jäätynyt kinos. Otan perinteisen v-tamppaustyylin käyttöön ja taas matka jatkuu. Huipulla lunta on tavalliseen tyyliin todella vähän ja kivet näkyvät monin paikoin. Kävelemme kivikossa kuten lumessa. Ei ongelmia.

Huipun merkkaava kivikeko löytyy liiankin helposti heti, kun sanon, että tässä se kohta on, vaikka näkyvyyttä ei ole kuin muutama metri. Pilviverho oli laskeutunut matkan aikana entistä sakeampana aina vain alemmaksi ja suunnistaminen meni mutu-toiminnaksi. Meitä oli kuitenkin reissussa kolme uteliasta ja pelotonta naista, joten otimme rohkeasti suunnan kohti sitä pilvenkanttia, josta aivan selvästi olimme aistivamme auringon kajastavan läpi. Ja niinhän siinä kävi, melkein kuin Tyvärille Tunturissa, että pieni suunnitelmiin kuulumaton mutka saattoi matkaan tulla. Ja saattoi käydä myös niin, että laskimme pienen pätkän Lommolin jyrkintä reunaa pyllymäkeä nauru raikuen. Ja saattoi myös käydä niin, että aurinko levitti säteensä upean Pallasjärven jäälle, vaikka olimme jo siltä osin luopuneet toivosta! 

Löysimme tiemme takaisin autolle läpi upean satumetsän, ihanien puronuomien kautta onnellisina. Olimme kävelleet yhtäjaksoisesti (no muutama kuvaustauko tietenkin pidettiin) kaksi tuntia hiljaisuuden ja valkoisuuden ympäröiminä. Olimme olleet ihan omassa unelmakuplassa, jossa kenelläkään ei ollut kiire, kukaan ei vilkuillut kelloa tai kännykkää ja kaikkea ympäröivää sai imeä sisäänsä kaikin aistein. 

Autolle päästyämme annoimme yhteisen tuomion EVVOille: Jatkoon!!! Näillä oli miellyttävä kävellä ja ne pysyivät koko reissun jalassa ilman, että niitä tarvi kertaakaan säätää tai kiristää. Niiden jaloissaolon unohti monta kertaa, niin kenkämäiset ne olivat. Ylöspäin mentäessä oli hetki, jossa vanhanajan lumikenkä olisi ollut siinä kohtaa pitävämpi. Alaspäin tultaessa pitoa löytyi jopa liikaakin siinä kohtaa kun ihan yrittämällä yritimme liukua niillä jyrkännettä alaspäin ennen kuin luovutimme ja istahdimme kankuillemme. Ja lumilautailija-surffarin suusta tuli se viimeinen paras hoksaus: Näiden kanssa uskaltaa myös kaatua! Olipa nämä jalassa tai vaikkapa laskurepussa, kun viilettää laudalla alas, niin näiden päälle voi huoletta kaatua pelkäämättä että rikkoo itsensä ja välineensä samalla kertaa.

Seuraava testiretki tehdäänkin sitten, kun lunta on reilusti enemmän. Ja sinnekin pääsee kuka vaan mukaan, lupaan ilmoitella asiasta hyvissä ajoin - Liikkuva ihiminen on onnellinen!

Ja jos haluat tällaiset jo nyt itsellesi, niin tästähän se onnistuu, ole hyvä :)

- Oona -